VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT
Kunnan järjestämästä varhaiskasvatuksesta peritään perheen koon ja tulojen sekä lapsen varhaiskasvatusajan mukaan määräytyvä maksu. Perheen kokona otetaan huomioon yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävät henkilöt sekä heidän kanssaan samassa taloudessa asuvat molempien alaikäiset lapset. Tuloina otetaan huomioon kaikki veronalaiset ansio- ja pääomatulot, verosta vapaat tulot ja laskennallinen metsätulo. Mikäli tulotodistuksia ei toimiteta määräaikaan mennessä, maksu määritellään korkeimman mukaisesti. Korkeimman maksun voi myös valita, jolloin tulotietoja ei tarvitse toimittaa. Jos perheen tulot muuttuvat, vanhempien on toimitettava uudet tulotodistukset. Myös perheen olosuhteiden muutoksista on ilmoitettava varhaiskasvatustoimistoon.
Jos lapsen huoltajat asuvat eri osoitteissa, mutta lapselle järjestetään varhaiskasvatusta vain yhdessä kunnassa, määrätään maksu sen perheen tulojen perusteella, jonka luona lapsella on väestötietojärjestelmän mukainen asuinpaikka. Lasku lähetetään ko. osoitteessa asuvalle huoltajalle, joka sopii laskun maksamisesta toisen huoltajan kanssa. Jos lapselle järjestetään varhaiskasvatusta kahden kunnan alueella, maksu määrätään erikseen molemmissa kunnissa.
Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan maksuprosenttina tulorajan ylittävistä perheen kuukausittaisista tuloista. Taulukon mukainen tuloraja siis vähennetään maksun määräämisen perusteena olevasta tulosta ja jäljelle jäävästä tulosta otetaan taulukon mukainen prosenttiosuus.
Tulorajat ja maksuprosentit 1.8.2024 alkaen
Perheen koko, Tuloraja Maksu-
henkilöä euroa kuukaudessa prosentti
2 4 066 € 10,7 %
3 5 245 € 10,7 %
4 5 956 € 10,7 %
5 6 667 € 10,7 %
6 7 376 € 10,7 %
Jos perheen koko on suurempi kuin kuusi, nostetaan maksun määräämisen perusteena olevaa tulorajaa 275 eurolla kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta. Jos perheestä on varhaiskasvatuksessa useampia lapsia, nuorimmasta maksetaan taulukon mukainen maksu. Ikäjärjestyksessä seuraavan lapsen maksu on 40 prosenttia nuorimman lapsen kokoaikaisesta maksusta. Kustakin seuraavasta lapsesta maksu on 20 prosenttia nuorimman lapsen kokoaikaisesta maksusta.
Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen enimmäismaksu on ensimmäisen lapsen osalta 311 euroa kuukaudessa. Ikäjärjestyksessä nuorimmasta seuraavasta lapsesta perittävä enimmäismaksu on 124 euroa kuukaudessa. Lasta koskevaa alle 30 euron kokoaikaisen varhaiskasvatuksen maksua ei peritä. Alle 30 euron maksu voidaan kuitenkin periä tilapäisestä hoidosta sekä niissä tapauksissa, joissa maksu normaalioloissa olisi vähintään 30 euroa.
Osa-aikaisesta ja tilapäisestä varhaiskasvatuksesta peritään kunnan päättämin perustein varhaiskasvatusaikaan suhteutettu kokoaikaista maksua alempi maksu. Tilapäisestä varhaiskasvatuksesta maksu on 20 €/yli 5 tunnin hoitopäivä ja 14 €/enintään 5 tunnin hoitopäivä. Tilapäisen hoidon tarve voi olla enintään 4 pv/kk.
Varhaiskasvatusajan mukainen maksu
Ylitornion kunnassa on varhaiskasvatuksessa käytössä ns. tuntiperusteinen asiakasmaksu.
Tällä hetkellä Ylitorniolla ovat käytössä seuraavat tuntiluokat:
Maksuluokat ovat seuraavat:
Varhaiskasvatusaika tuntia/kk | Maksu % kokoaikaisesta maksusta |
160 tai yli | 100 % |
120-159 | 75 % |
80-119 | 55 % |
40-79 | 35 % |
alle 40 | 25 % |
Tuntivaraus tehdään hoitosopimuksella vähintään kolmelle seuraavalle kalenterikuukaudelle ennakkoon. Työstä johtuvista muutoksista (jää työttömäksi, työpaikka vaihtuu) hoitosopimusta voidaan muuttaa. Jos ilmoitettu tai käytetty tuntimäärä ylittää varatun tuntimäärän, peritään maksu sen maksuluokan mukaan, johon tuntimäärä sijoittuu. Varatun tuntimäärän alittuessa peritään sopimuksen mukainen maksu. Mikäli ylitys toistuu, sopimusta on tarkistettava. Tuntirajan muutoshakemuksen voi tehdä Daisyssä tai ottamalla yhteyttä varhaiskasvatustoimistoon.
Lapsen hoitoajat tulee toimittaa omaan varhaiskasvatusyksikköön kirjallisesti viimeistään edellisen viikon maanantaina klo 12, mielellään aikaisemminkin esim. ennen kuukauden alkua. Päiväkodeissa ja hoitajan omassa kodissa tapahtuvassa perhepäivähoidossa on käytössä hoitoaikojen sähköinen ilmoittaminen, johon pääsee kirjautumaan kunnan kotisivuilta www.ylitornio.fi pikavalikon kohdasta Varhaiskasvatuksen eAsiointi. Hoitoaikoja voi ilmoittaa tehdyn varauksen mukaisesti. Varattu hoitopäivä käyttää lapsen kuukausittaisia tunteja, vaikka lapsi ei tulisikaan hoitoon. Päiväkohtaisesti verrataan varattua ja toteutunutta hoitoaikaa ja näistä suurempi vähentää käytettäviä tunteja (esim. varaus 6 h, lapsi paikalla 6 h 15 min, jälkimmäinen lasketaan). Lapsen äkilliset poissaolot, esim. sairastuminen, ilmoitetaan hoitopaikkaan entiseen tapaan joko. DaisyFamily, puhelimitse tai tekstiviestillä.
Maksun periminen
Kuukausittainen maksu peritään pääsääntöisesti myös lapsen tilapäisen poissaolon ajalta, josta poikkeuksena ovat vain seuraavat tilanteet:
*Jos lapsi on sairautensa vuoksi poissa varhaiskasvatuksesta yli 10 päivää kalenterikuukauden aikana, peritään maksuna puolet kuukausimaksusta. Sairaudesta johtuvan poissaolon kestäessä koko kalenterikuukauden maksua ei peritä lainkaan.
*Maksua ei peritä niiltä päiviltä, joina lapsi on poissa varhaiskasvatuksesta sairausvakuutuslain mukaisen vanhempainrahajakson ajan. Vanhempien tulee toimittaa Kelan todistus vanhempainrahasta varhaiskasvatustoimistoon tai sähköpostiin fanny.hokkanen@ylitornio.fi ennen kuukauden laskutusta eli viimeistään seuraavan kuukauden 5. päivänä.
*Jos lapsi on muun kuin sairauden vuoksi poissa koko kalenterikuukauden, maksuna peritään puolet kuukausimaksusta. Huom! Jos lapsi on hoidossa yhdenkin päivän kalenterikuukaudessa, maksuna peritään täysi kuukausimaksu.
*Jos varhaiskasvatus alkaa tai loppuu kesken kalenterikuukauden, peritään maksu varhaiskasvatusajan mukaan kuukausimaksua pienempänä.
Jos vanhemmat eivät ota vastaan lapselle haettua ja myönnettyä paikkaa varhaiskasvatuksessa eikä paikkaa ole peruutettu ennen kunnan päätöksen mukaisen varhaiskasvatuksen alkamista, peritään maksuna puolet kuukausimaksusta.
Jos huoltajat varaavat lapselle varhaiskasvatuspaikan lomansa ajaksi eivätkä peruuta sitä, peritään peruuttamatta jätetystä varhaiskasvatuspaikasta puolet kuukausimaksusta. Vaikka perheen tulot olisivat niin pienet, ettei lapselle ole määrätty kuukausimaksua, peritään käyttämättä jätetystä varhaiskasvatuksesta puolet pienimmästä perittävästä maksusta 30 eurosta.
Maksu peritään yleensä enintään yhdeltätoista kalenterikuukaudelta toimintavuoden aikana. Varhaiskasvatuksen toimintavuosi on elokuun alusta seuraavan vuoden heinäkuun loppuun. Maksuton kuukausi on heinäkuu, jos varhaiskasvatus on alkanut edellisen vuoden elokuussa tai aikaisemmin. Jos lapsi on kuitenkin varhaiskasvatuksessa toimintavuoden kaikkina kuukausina ja hän on poissa toimintavuoden aikana muusta syystä kuin sairauden vuoksi enintään kolme neljäsosaa kuukausimaksun perusteena olevien kuukausittaisten varhaiskasvatuspäivien määrästä, voidaan maksu periä 12 kuukaudelta. Poissaolopäiviä laskettaessa otetaan huomioon etukäteen ilmoitetut poissaolot.
Varhaiskasvatuksen päättymisestä/hoitopaikan irtisanomisesta tulee ilmoittaa kirjallisesti varhaiskasvatustoimistoon niin pian kuin se on mahdollista. Mikäli hoitopaikka irtisanotaan, mahdollisen uuden tarpeen alkaessa ei voida välttämättä taata samaa varhaiskasvatuspaikkaa.
Mikäli tarvitset lapsellesi varhaiskasvatusta perhepäivähoitajan loman/hoitopaikan kiinniolon aikana, ota yhteys varhaiskasvatustoimistoon.
Eräpäivän jälkeen tapahtuneista suorituksista peritään lain mukainen viivästyskorko. Lasku on mahdollista toimittaa myös sähköisenä, kun vanhemmat tekevät ilmoituksen omassa verkkopankissaan.
Lisätietoja: Varhaiskasvatustoimisto puh. 0400-220368, paivi.yliniva@ylitornio.fi
Varhaiskasvatuksen toimistosihteeri puh. 0400-220334, fanny.hokkanen@ylitornio.fi
Ylitornion kunnanvirasto:
Alkkulanraitti 55, 95600 Ylitornio
Y-tunnus: 0210826-9