Tältä sivulta löydät Ylitornion kunnan ylläpitämät tai tukemat tai vahvasti Ylitornion identiteettin liittyviä matkailukohteita tai matkailuun liittyviä palveluja. Ylitorniolle johtaa hyvät tieyhteydet. Valtatie 21 kulkee kuntakeskuksen länsipuolitse ja itse kylänraitti, Alkkulanraitti kulkee aivan valtatien välittömässä läheisyydessä. Alkkulanraitin palvelukeskittymästä löytyvät liikkeet ja palvelut. Rajanylityspaikka Ruotsiin on Aavasaksan kylässä. Saavu Ylitorniolle junalla, asema sijaitsee Asematiellä, Ylitornion keskustassa.
Ylitornio sijaitsee Tornionjokilaaksossa, joka on perinteistä viljelysmaata. Maisemaa hallitsevat Torniojoki ja jylhät vaaramaisemat. Ylitornio sijaitsee Lapin maakunnan lounaisosassa. Suomen Ylitornio ja Pello sekä Ruotsin Ylitornio muodostivat yhden yhtenäisen pitäjän ennen vuotta 1809, jolloin Haminan rauhan raja jakoi sen kahtia. Tuolloin myös nykyinen Pello kuului vielä Ylitornion pitäjään. Suomen puolen Ylitornio ja Ruotsin puolen Övertorneå muodostavat yhdessä historiallisesti, kielellisesti ja kulttuurillisesti ainutlaatuisen kokonaisuuden. Seudulla puhutaan kolmea kieltä: suomea, ruotsia ja meänkieltä.
Tornionjoki, Väylä
Tornionjoki meänkielellä Tornionväylä on noin 520 kilometriä pitkä joki pohjoisessa Ruotsissa ja Suomessa. Tornionjoki alkaa Torniojärvestä, Kiirunan kunnasta Ruotsista ja laskee Perämereen Tornion ja Haaparannan rajalla. Tornionjoki on Ruotsin ja Suomen rajajoki. Tornionjoki on Itämeren alueen suurin joki, jossa on luontaiset lohi- ja meritaimenkannat ja Pohjois-Euroopan suurin vapaana virtaava vesistö. Kukkolankoski on Suomen pisin vapaana virtaava koski. Sillä on pituutta 3500 metriä ja putouskorkeus on 13,8 metriä.
Kuntotalo
Ylitornion Kuntotalo on rakennettu vuonna 1989 ja talo käsittää liikuntahallin, uimahallin ja 2 kuntosalitilaa. Liikuntahallin koko on runsaat 800 neliötä ja se on jaettavissa kolmeen lohkoon. Katsomotiloja on 500 hengelle ja pukuhuoneita suihkuineen kuusi. Uimahallin allas on 25 metriä pitkä, neliratainen ja altaassa on viisi hierovaa laitetta. Lisäksi ylätasanteella on lastenallas ja poreallas. Halli on peruskorjattu vuosina 2017-2019, jolloin uusittiin pesutilojen ja allasosaston kaakeloinnit, kaiteet ym. Kuntosalitila löytyy sekä alakerrasta että yläkerrasta. Lisäksi yläkerrasta löytyvät wattbike, juoksumatto sekä soutulaite. Alakerran kuntosalitila peruskorjattiin vuonna 2017, jolloin uusittiin myös suurin osa kuntosalilaitteista. Lue lisää: https://ylitornio.fi/palvelut/liikunta/kuntotalo/
Ainiovaaran jäähalli
Jäähalli sijaitsee Ainiovaaran talviurheilukeskuksessa hiihtokeskuksen eteläpuolella. Halli on valmistunut vuonna 2000 ja hallin omistaa Ainiovaaran Jäähalli Oy. Lisätietoa: https://ylitornio.fi/palvelut/liikunta/sisaliikuntatilat/jaahalli/
Keskusurheilukenttä
Ylitornion keskusurheilukenttä valmistui vuonna 2013. Kentältä löytyvät juoksurata, kuulantyöntörinki, pituus-, seiväs- ja korkeushyppypaikat sekä viralliset mitat täyttävä jalkapallokenttä. Lisäksi urheilukentältä löytyvät katetut katsomot, pukuhuoneet sekä toimitsijatilat. Lue lisää: https://ylitornio.fi/palvelut/liikunta/ulkoliikuntapaikat/urheilukentat/
Meltosjärven lintutornit
Ylitornion Meltosjärven alueen vesistöt ovat linnustoltaan monimuotoisia ja ovat yksi Lapin tärkeimpiä lintuvesiä. Meltosjärvet kuuluvat valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan. Meltosjärven lintutorneja ovat Iso-Meltosjärvi ja Pitkänperä. Jos haluat jättää jälkesi, lue lisää: https://ylitornio.fi/meltosjarven-lintutornit/
Original Lapland
Kunnan matkailumarkkinointi on ulkoistettu Original Lapland ry:lle, joka on väylä meän luo. Solekko tulla! Lisätietoa: https://originallapland.com/
Aavasaksan Lappi
Elävä Aavasaksa ry markkinoi Lapin vanhin matkakohdetta eli Aavasaksan vaaraa, joka sijaitsee noin 10 km Ylitornion keskustasta pohjoiseen. Vaaran korkeus on 242 metriä merenpinnasta. Paikka on tunnettu maisemanähtävyys ja näköalapaikka. Vaara tunnetaan Suomen eteläisimpänä pisteenä, missä voidaan juhannuksena nähdä keskiyön aurinko. Ranskan tiedeakatemia teki Pierre Maupertuisin johdolla geofysikaalisia mittauksia Aavasaksalla jo vuonna 1736. Kruununnäyttämöllä pidetään kesäisin ulkoilmaesityksiä, katsomopaikkoja on 200 henkilölle. Tarinaa lisää: https://aavasaksa.fi/
House of Lapland
House of Lapland Oy on Lapin alueellinen markkinointi- ja viestintätalo. Omistajia ovat Lapin kunnat ja korkeakoulut. House of Laplandin tavoite on, että Lappi näkyy, kuuluu ja kiinnostaa matkakohteena, asuinpaikkana, kuvauslokaationa sekä bisnesympäristönä. Ja että Lapista kiinnostuneet löytävät sen mitä etsivät ja enemmän. Lisätietoa: https://www.lapland.fi/fi