Ylitornion kunnan kulttuuripalkinto 2025 on myönnetty Kaisa Koivistolle. Palkinto julkistettiin ja jaettiin Ylitornion itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2025.
Koivisto on toiminnallaan säilyttänyt ja elvyttänyt paikallista ruokaperinnettä. Hänen tekemisissään on ollut vahvasti läsnä ylitorniolainen vieraanvaraisuus. Hänellä on ollut merkittävä vaikutus paikalliseen kulttuuriin ja elinvoimaan.
Ylitornion kunnan kulttuuripalkinto on jaettu ensimmäisen kerran vuonna 2002. Palkinnon jakamisesta päättää Ylitornion sivistyslautakunta ja sen suuruus on 1000 euroa. Palkinto myönnetään yhdelle tai useammalle henkilölle tai ryhmälle. Palkinto myönnetään joko yksittäisestä merkittävästä kulttuuriteosta tai pitkäaikaisesta kulttuuritoiminnasta kunnassa. Palkinnon saajan tulee olla Ylitornion kunnan asukas tai ryhmän jäsenistä ainakin yhden on oltava Ylitornion kunnassa kirjoilla. Palkinto voidaan myöntää myös henkilölle tai ryhmälle, joka asuu muualla, mutta on toiminnallaan vaikuttanut merkittävästi Ylitornion kulttuurielämän tunnetuksi tekemiseen ja Ylitornion kunnan kulttuurielämään.
Alkkulanraitti 55
95600 Ylitornio
kirjaamo@ylitornio.fi
0210826-9
Verkkolaskuosoite: 00370210826901004
Välittäjä: CGI
Välittäjätunnus: 003703575029
Yleinen hätänumero: 112
Suomen hätäkeskuslaitoksen kansainvälinen numero (Ruotsin mobiiliverkosta): +358 9 2297 0908