Ylitornion kunnan logo
Visit Ylitornio

#MEÄNIHMISET

Visit Ylitornio

Tutustu meän ihmisiin!

#MEÄNIHMISET
#PEOPLEOFYLITORNIO

Markku Kangas, Mellajärvi

Ylitornion ja Rovaniemen rajamailla, Muurolantien varressa sijaitsee Mellajärvi. Mellajärvi ei ole kovinkaan suuri järvi, mutta kiinnittää varmasti ohikulkijan huomion, jos sattuu poikkeamaan järven rannalla.
 
Markku Kangas on yrittäjä ja pitkäaikainen luottamushenkilö, Mellajärven rannoilta. Kun Markun luona poikkeaa, vierähtää helposti pidempikin tovi. "Olen aika avoin ihminen", Markku toteaa.
 
Piha on siisti ja viihtyisä. Kerran eläinlääkärikin joutui hämmentymään, sillä luuli olevansa jonkinlaisen matkailuyrityksen pihalla, eikä maatilan pihassa. Siisteys on perintöä edellisiltä sukupolvilta. Markku toteaakin olevansa "huono vapaa-ajassa", eli vapaa-ajalla saakin tehdä rauhassa niitä töitä, joita ei muilta töiltä ole kerennyt. Kylillä on lähinnä käyty luottamustehtäviä hoitaessa, muutoin aika meneekin Mellajärvellä.
 
Mellajärven senaattori myöntää olevansa koiraihminen. Pihassa onkin kaksi beaglea ja rapsutuksia vailla oleva karhukoira. Vaimo toki muistuttaa, että silloin kun kissa oli kateissa, aiheutti sekin huolta ja harmia. Koirien ja kissojen lisäksi pihapiiristä löytyy nautakarjaa ja hevosia. Possukin on joskus ollut.
 
Vaimonsa avustamana Markku kertoo itsestään jotain sellaista, mitä monikaan ei tiedä: uimataito on heikko. Mellajärvellä onkin turvallisinta uida käsipohjaa rantaan päin. Kesäiset hukkumiskuolemat ovat nostaneet pintaan ajatuksia ja huolta.
 
Tällä hetkellä Markku Kangas toimii yrittäjänä, aluevaltuutettuna, kyläyhdistyksen sihteerinä, sekä Lohijärven kuohun puheenjohtajana. Markku myös jatkaa isänsä, Urho Kankaan, elämäntyötä hoitamalla Pahka-Ateljeeta – pahkatöiden lämmintä tyyssijaa.

Yhteystiedot

Josefi Kauppila

elinvoimakoordinaattori
040 592 4141
Ylitornion kunnan logo

Ylitornion kunta

Alkkulanraitti 55
95600 Ylitornio
kirjaamo@ylitornio.fi
0210826-9

Verkkolaskuosoite: 00370210826901004
Välittäjä: CGI
Välittäjätunnus: 003703575029

Seuraa meitä somessa

Hätäkeskus

Yleinen hätänumero: 112

Suomen hätäkeskuslaitoksen kansainvälinen numero (Ruotsin mobiiliverkosta): +358 9 2297 0908