Ylitornion kunnan logo
Työ ja yrittäjyys

Kesätyöseteli

Työ ja yrittäjyys

Kesätyöseteli

Kunta antaa ehdot täyttävälle nuorelle kesätyösetelin, jonka yritys/yhdistys/ seurakunta tai kunnan laitos tai lautakunta täyttää ja allekirjoittaa. Kesätyösetelin saavat myös kesäyrittäjänä toimivat nuoret.

Ensisijaisesti kesätyöseteli myönnetään peruskoulun viimeiseltä luokalta päättötodistuksen saaneille. Toisena ryhmänä ovat lukiolaiset, ammattikoululaiset, perustutkintoa suorittavat, ammattikorkea -, korkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijat.

Jos määrärahoja ei enää ole jaettavissa kaikille saman ryhmän hakijoille, tullaan kesätyösetelit arpomaan ryhmän hakijoiden kesken. Lisäksi lukiosta, tai ammattiin valmistuvilla on mahdollisuus saada seteli, jos määrärahaa jää yli.

Ylitornion kunnan maksama tuen määrä ja ehdot ilmoitetaan vuosittain setelien haun yhteydessä.

Kesätyösetelin hakemisesta, sekä tilityksestä tiedotetaan vuosittain keväällä.