
Kansainvälinen ja kasvava Ylitornio etsii joukkoonsa uusia tekijöitä. Valtakuntien rajalle sijoittuva Ylitornio tarjoaa mahdollisuuksia niin teollisuudessa kuin matkailussakin, unohtamatta tietenkään palveluyrityksiä.
Ylitornion kunta on tehnyt kumppanuussopimuksen Lapin AMK:n kanssa vuonna 2017. Lapin AMK:n toimipisteet sijaitsevat Torniossa, Kemissä, sekä Rovaniemellä. Kaikki kampukset tavoittaa vain noin tunnin ajomatkalla. Ylitornion kunta on yksi Ammattiopisto Lappian omistajakunnista. Lisäksi Ylitornion kunta tekee tiivistä työtä Ruotsin Övertorneålla sijaitsevan Koulutus Nordin kanssa. Yhteistyömahdollisuudet TKI-toimintaan alueella ovat laajat.
Laadukkaat ja monipuoliset koulutusvaihtoehdot lisäävät osaavan työvoiman tarjontaa alueella. Joustavasta koulutustarjonnasta kertoo esimerkiksi Ammattiopisto Lappian tonttukoulutus (5 osp), jolla vastataan voimakkaasti kasvavan matkailun ohjelmapalveluiden ammattiosaamisen tarpeeseen.
Ylitornion kunta on yhteistyössä Metsähallituksen kanssa kartoittanut potentiaalisia matkailua palvelevia alueita, joissa on mahdollisuus kehittää matkailuliiketoimintaa. Alueille on mahdollista räätälöidä asemakaava yrityksen tarpeisiin. Onko sinulla idea, joka sopisi kehitettäväksi juuri meillä?
Kehitettävät alueet ja niiden ominaisuudet:
2. Kuusiniemenkangas, Iso-Vietonen
3. Romakka, Raanujärvi
Lisätietoja
Metsähallitus
Kari Männistö, +358 400 180 063
Tanja Hämäläinen, +358 40 186 9339
Juho Nurmela, +358 40 487 3732
etunimi.sukunimi(at)metsa.fi
Ylitornion kunta
Jarmo Pienimäki, +358 40 486 4865
Juhamatti Konttaniemi, +358 40 704 9353
etunimi.sukunimi(at)ylitornio.fi

Aavasaksanvaaran alueella sijaitsevat tontit tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden rakentaa luonnonkauniiseen ympäristöön alueella, jossa kunnallistekniikka on jo suurelta osin valmiina.
Kauppa toteutetaan kahdessa vaiheessa:
Esisopimus tontin varauksesta
Lopullinen kauppa rakennushankkeen käynnistyessä
Tule rakentamaan Aavasaksanvaaralle, investoi inspiroivaan maisemaan!
Lisätietoja ja henkilökohtainen tonttiesittely:
Vesi- ja viemäriliittymät Ylitornion kunnan vesi- ja viemärilaitoksen hinnastojen mukaisesti. Sähköliittymät ja nettiyhteydet saatavilla sähkölaitoksen ja teleoperaattorin kustannusten mukaisesti. RM-tonttien hinta määritellään eri sopimuksella.
Alueen hoidosta ja käytöstä huolehtii Ylitornion kunta, joka vastaa vesi- ja viemärihuollosta, kaavateiden hoidosta ja kunnossapidosta. Jätehuollon osalta kiinteistöt sopivat jätehuollon järjestämisestä paikallisen jätealan yrittäjän kanssa.
KORTTELI |
TONTIN NRO |
VARAUS VOIMASSA ASTI |
| 602 |
ainoa |
rakennettu |
| 603 |
ainoa |
rakennettu |
| 604 |
1 |
rakennettu |
| 604 |
2 |
rakennettu |
| 605 |
1 |
8.4.2026 |
| 605 |
2 |
8.4.2026 |
| 605 |
3 |
rakennettu |
| 606 |
1 |
rakennettu |
| 606 |
2 |
rakennettu |
| 606 |
3 |
rakennettu |
| 607 |
1 |
myyty |
| 607 |
2 |
myyty |
| 607 |
3 |
vapaa |
| 608 |
1 |
31.12.2025 |
| 608 |
2 |
31.12.2025 |
| 608 |
3 |
31.12.2025* |
| 608 |
4 |
31.12.2025* |
| 609 |
1 |
myyty |
| 609 |
2 |
myyty |
| 609 |
3 |
myyty |
| 610 |
1 |
vapaa |
| 610 |
2 |
vapaa |
| 610 |
3 |
31.12.2025 |
| 610 |
4 |
31.12.2025 |
| 611 |
1 |
myyty |
| 611 |
2 |
myyty |
| 611 |
3 |
myyty |
| 612 |
ainoa |
vapaa |
| 613 |
ainoa |
vapaa |
| 614 |
1 |
vapaa |
| 614 |
2 |
vapaa |
| 614 |
3 |
vapaa |
| 614 |
4 |
vapaa |
| 614 |
5 |
31.3.2027 |
| 614 | 6 | rakennettu |
Pellon ja Ylitornion kunnat esittävät kansallispuiston perustamista Pellon ja Ylitornion kuntien Miekojärven alueelle, ja ehdottavat Ympäristöministeriön käynnistävän Miekojärven kansallispuiston perustamisen lainsäädäntövalmistelut.
Miekojärvi sijaitsee strategisesti Ylitornion ja Pellon kuntien alueella, aivan Ruotsin rajan tuntumassa. Sen sijainti keskellä Tornionlaaksoa tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia rajat ylittävään yhteistyöhön. Alue muodostaa luontevan portin pohjoismaiseen verkottumiseen ja rajat ylittävään liiketoimintaan.
Kehitteillä oleva Miekojärven kansallispuisto vahvistaa alueen vetovoimaa ja luo kestäviä puitteita matkailu-, palvelu- ja luontoelinkeinojen kasvulle. Alueella on valmiuksia kestävään rakentamiseen, maankäyttöön ja monipuoliseen yritystoimintaan. Miekojärven ympäristö tarjoaa mahdollisuuksia esimerkiksi maaseutumatkailuun, luontoperustaiseen hyvinvointipalveluliiketoimintaan sekä pienten investointien kiinteistö- ja matkailuinfrastruktuurin kehittämiseen. Alueen saavutettavuus sekä Suomesta että Ruotsista antaa poikkeuksellisen edun kansainvälistä ulottuvuutta hakeville investoinneille.



Alkkulanraitti 55
95600 Ylitornio
kirjaamo@ylitornio.fi
0210826-9
Verkkolaskuosoite: 00370210826901004
Välittäjä: CGI
Välittäjätunnus: 003703575029
Yleinen hätänumero: 112
Suomen hätäkeskuslaitoksen kansainvälinen numero (Ruotsin mobiiliverkosta): +358 9 2297 0908