
Ylitornion kuntakonsernin muodostavat kunta ja sen tytäryhteisöt. Tytäryhteisöjä ovat yhteisöt, joissa kunnalla on kirjanpitolain mukaisesti määräysvalta. Ylitornion kuntakonserniin kuuluvat tytäryhtiöt ovat Ainiovaaran Kiinteistöt Oy ja Alkkulan Aluelämpö Oy. Kuntakonserniin kuuluvat myös ne kuntayhtymät, joissa Ylitornion kunta on jäsenenä.
Konserniyhteisöt harjoittavat kuntakonsernin toiminnan kannalta strategisesti tärkeää toimintaa tai kunnalle muutoin kuuluvaa palvelutoimintaa, tai tukevat niitä. Lisäksi konserniyhteisöt voivat hallita kunnan kannalta merkittävää omaisuutta tai niillä on strateginen merkitys kunnan kehittämiseksi. Yhtiömuotoinen toiminta voi olla myös tapa järjestää kuntien välistä yhteistoimintaa.
Kuntakonsernia tulee johtaa kokonaisuutena omistajaohjauksen ja kuntastrategiassa määriteltyjen tavoitteiden mukaisesti. Omistajaohjauksella huolehditaan, että tytäryhteisöjen toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu.
Kuntakonsernijohto, johon kuuluvat kunnanhallitus ja kunnanjohtaja, vastaavat kunnassa omistajaohjauksen toteutumisesta ja konsernivalvonnan järjestämisestä valtuuston päätösten mukaisesti. Omistajapolitiikassa määritetään kunnan strategisesti tärkeät omistukset ja toiminnan tavoitteet sekä raportointivastuut.


Alkkulanraitti 55
95600 Ylitornio
kirjaamo@ylitornio.fi
0210826-9
Verkkolaskuosoite: 00370210826901004
Välittäjä: CGI
Välittäjätunnus: 003703575029
Yleinen hätänumero: 112
Suomen hätäkeskuslaitoksen kansainvälinen numero (Ruotsin mobiiliverkosta): +358 9 2297 0908