Ylitornion kunnan logo
Kasvatus ja opetus

Perusopetus

Kasvatus ja opetus

  • Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, kun lapsi täyttää 7 vuotta, ja kestää yleensä 18 ikävuoteen asti.
  • Ylitornion kunta järjestää perusopetusta kaikille oppivelvollisille lapsille.
  • Opetusta annetaan Ainiovaaran (luokat 1–9) ja Mellakosken (luokat 0–6) kouluissa.

Perusopetus Ylitorniolla

Kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta kaikille kunnan alueella asuville oppivelvollisille. Ylitornion peruskouluun kuuluvat Ainiovaaran (luokat 1-9) ja Mellakosken (0-6) toimipisteet.

Perusopetuksen tavoitteena on antaa oppilaille laaja-alaiset tiedot ja taidot, joita tarvitaan elinikäiseen oppimiseen, yhteiskunnassa toimimiseen ja yksilölliseen hyvinvointiin.

Tällä sivulla

Tausta ja lainsäädäntö

Suomessa vakinaisesti asuvan lapsen oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, kun hän täyttää seitsemän vuotta. Oppivelvollisuus päättyy, kun opiskelija täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon (ylioppilastutkinto tai ammatillinen tutkinto) tai vastaavan ulkomaisen koulutuksen.

Ainiovaaran toimipiste

Parkkitie 3
95600 Ylitornio

Opettajien huone
0400 220 357

Jouni Vuontisjärvi

rehtori
040 847 2172

Leena Rinne

opinto-ohjaaja, apulaisjohtaja, koulukuljetusvastaava
040 594 8798

Mellakosken toimipiste

Sihtuunantie 17
95690 Mellakoski

Eeva Aska

luokanopettaja, Mellakosken toimipiste
040 635 0400

Heli Syväjärvi

luokanopettaja, Mellakosken toimipiste
0401972507

Koulun henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ylitornio.fi

Koulutoimisto

Teija Kaarre

toimistosihteeri (koulu)
0400 220 342

Syyslukukausi

6.8.2025-19.12.2025

Syysloma

13.-19.10.2025

Joululoma

22.12.2025-6.1.2026

Kevätlukukausi

7.1.2026-30.5.2026

Talviloma

2.-8.3.2026

 

Vapaapäivät:

Pääsiäinen 3.4.-6.4.2026

Vappu 1.5.2026

Helatorstaivapaa 14.5.2026

Koulukuljetus

Koulukuljetusten järjestämisessä noudatetaan perusopetuslakia ja Ylitornion kunnan sivistyslautakunnan päättämiä koulukuljetusperiaatteita.

Esi- ja 1.-2.-luokkien oppilaat haetaan yli kilometrin pituisen talvella auki pidetyn tien varrelta. Jos samalla suunnalla asuu vanhempia oppilaita, heidät voidaan samassa kuljetuksessa. Vastaava kilometrimäärä 3.-9.–luokkien oppilaille on yli 2 km.

Sivistyslautakunta on perusopetuslain ohjeesta poiketen päättänyt, että myös esiopetuksessa oleville ja 1.-2.–luokkalaisille järjestetään koulukuljetus, mikäli koulumatkan pituus on yli 3 kilometriä.

Sivistysjohtaja voi hakemuksesta myöntää maksuttoman koulukuljetuksen niille oppilaille, joilla ei lain mukaan ole oikeutta koulukuljetukseen, mikäli koulumatka on vaarallinen tai lapselle erityisen rasittava. Koulukuljetusten järjestämisessä otetaan huomioon turvallisuus, tasapuolisuus, taloudellisuus ja tarkoituksenmukaisuus.

Kaikki koulukuljetusanomukset tulee anoa 31.5. mennessä ennen tulevaa lukuvuotta.

Koulukuljetusta haetaan sivistysjohtajalle osoitetulla vapaamuotoisella hakemuksella. Sivistysjohtaja voi myöntää kuljetuksen lukuvuodeksi kerrallaan. Myönteinen päätös edellyttää, että autossa on tilaa ja kuljetettava oppilas on reitin varrelta.

Maksuton kuljetus voidaan huoltajien anomuksesta järjestää:
* esiopetuksessa tai 1.-2.–luokkalaiselle jos koulumatka on yli 2,5 km tai matka on Koululiitu-ohjelman mukaan vaarallinen.
* 3.-4.–luokkalaiselle jos koulumatka on yli 4 km tai on Koululiitu- ohjelman mukaisesti oppilaalle vaarallinen
* 5.-6.–luokkalaiselle jos koulumatka on yli 4,5 km tai on Koululiitu –ohjelman mukaisesti oppilaalle vaarallinen.
* oppilaalle voidaan myöntää kuljetus myös terveydellisin syin, mikäli oppilaan huoltajalla on esittää lääkärintodistus, jolla selvitetään oppilaan tarve koulukuljetukseen.

Muualla kuin lähikoulua käyvän oppilaan koulumatkojen järjestämisestä ja kustannuksista vastaavat huoltajat. Tämä koskee myös esiopetuksen oppilaita. Tämä koskee myös Ruotsissa asuvia Ylitorniolla koulussa olevia oppilaita.

Mikäli oppilas on yhteishuoltajuudessa, kunnan velvollisuus on järjestää koulukuljetus siitä osoitteesta, jonne lapsi on väestörekisterissä merkitty. Yhteishuoltajuustapauksissa kuljetus voidaan tapauskohtaisesti myöntää kahdesta kodista kunnan yleisiä kuljetusperiaatteita noudattaen, eikä kuljetus aiheuta lisäkustannuksia kuljetuksen järjestäjälle; näin ollen oppilaan tulee mahtua olemassa oleviin koulukuljetuksiin eikä kuljetus aiheuta reittimuutoksia.

Koulumatka mitataan kotitien risteyksestä tai pihasta koulun pihalle. Kunnan velvollisuus ei ole järjestää koulukuljetusta koko koulumatkalle.

Leena Rinne

opinto-ohjaaja, apulaisjohtaja, koulukuljetusvastaava
040 594 8798

Koulu- ja päiväkotiruokailu

Esi- ja perusoppilailla on oikeus maksuttomaan ateriaan koulupäivinä. Ylitorniolla ruoka valmistetaan Ainiovaaran koulun keittiöllä. Ylitornion kunta tarjoaa ilmaisen aterian myös Ylitornion yhteiskoulun lukion oppilaille. Myös lasten ruokailu varhaiskasvatuksessa on lakisääteistä. Laadukkaat, terveelliset ja monipuoliset ateriat edistävät lasten hyvinvointia ja terveyttä.

Päiväkodeissa tarjotun ruuan terveellisyyttä ja täysipainoisuutta määrittävät Terveyttä ja iloa ruoasta – varhaiskasvatuksen ruokailusuosituksessa annetut ruoka- ja ravintoainekohtaiset suositukset. Kouluruokailun laatua ohjaa Kouluruokailusuositus (2017).

Ruokailusuosituksissa on huomioitu myös erityisruokavalioiden järjestäminen. Ruokailusuosituksen mukaan terveydellisiin syihin perustuvien erityisruokavalioiden tarve selvitetään neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa. Uskonnollisista ja eettisistä syistä aiheutuvat ruokarajoitteet otetaan huomioon.

Ruoka-aineallergiat ovat tavallisimpia pikkulapsilla. Ruoka-allergiat saattavat poistua kokonaan iän karttuessa. Ylitornion kunnan kouluissa ja päiväkodeissa on käytössä kuuden (6) viikon kiertävä ruokalista. Erityisruokavaliot noudattavat perusruokalistaa niin paljon kuin se on mahdollista. Tarjottava ruoka on pääosin laktoositonta.

Allergiaepäilyissä vanhemmat/huoltajat ottavat ensin yhteyttä päiväkotilapsesta neuvolaan ja koululaisesta kouluterveydenhoitajaan. Terveydenhoitaja haastattelee vanhempia/huoltajia, arvioi erityisruokavalion tarpeen sekä mahdolliset jatkotoimenpiteet sekä toimittaa ruokapalvelulle todistuksen erityisruokavaliosta. Neuvolaan ja kuluterveydenhoitajan vastaanotolle otetaan mukaan mahdolliset aikaisemmat lääkärintodistukset.

Allergiatestien tuloksia ei hyväksytä todistuksena erityisruokavalion tarpeesta.

Pysyvästä erityisruokavaliosta tulee olla lääkärintodistus (keliakia, vaikea allergiaoire tai keskeinen ruoka-aine ja diabetes), ja siitä vanhempien/huoltajien tulee täyttää lomake ”Erityisruokavalio terveydellisistä syistä”. Lääkärintodistusta ei edellytetä vähälaktoosisesta ruokavaliosta, kasvisruokavaliosta eikä uskonnollisiin syihin perustuvasta ruokavaliosta. Näistä vanhempien/ huoltajien tulee täyttää lomake ” Muu ruokavalio”. Laktoosittomat ja vähälaktoosiset ruokavaliot tulee ilmoittaa keittiölle, jotta keittiö osaa varata riittävästi muun muassa ruokajuomia.

Todistus erityisruokavalioista tulee vanhempien/huoltajien päivittää vuosittain syksyllä. Todistukset toimitetaan Ainiovaaran keittiölle.

On erittäin tärkeää, että erityisruokavaliota noudattavan ruokailijan poissaolosta ilmoitetaan mahdollisimman aikaisin aamulla (klo 7.00 – 8.00) suoraan Ainiovaaran koulun keittiölle. Ilmoituksella vältetään turhien erityisruokavalioiden valmistus. Ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia erityisruokavalioita. Muuttuneista ruokarajoituksista on huoltajien ilmoitettava välittömästi.

Ainiovaaran koulun keittiö

Meri-Lapin kuntapalvelut Oy
0400 220 358

Keittiö ja siivous

Mellakosken toimipisteen keittiö ja siivous
040 184 2236

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta

Koululaisten iltapäivätoiminta antaa lapselle turvallisen, virikkeellisen ja vapaaehtoisuuteen perustuvan iltapäivän koulun jälkeen. Kerhoissa voi ulkoilla, leikkiä, liikkua, askarrella ja tehdä läksyjä. Kerhopäivän aikana lapsille tarjotaan välipala. Perusopetuksen järjestämä iltapäivätoiminta on kaikille 1.–2.-luokkalaisille sekä 3.–9.-luokkalaisille erityisopetuksessa oleville. Aamupäivätoimintaa järjestetään tarvittaessa yhteistyössä päivähoidon kanssa.

Aamu- ja iltapäiväkerho

Iltapäivätoimintaa järjestetään kaikkina koulupäivinä klo 12.00–16.15.

Kerhomaksu: Kunta perii iltapäivätoimintaan osallistuvilta kuukausimaksua. Mikäli käyntikertoja on 9 tai alle on maksu 60€/kk. Jos taas käyntikertoja on 10 tai enemmän on maksu 80€/kk. Sisaruksen hinta on puolet maksusta. 3. lapsen kuukausimaksut ovat 20€ ja 30€. Maksu voidaan jättää perimättä tai sitä voidaan alentaa, jos mm. huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä. Maksuhuojennuksesta päättää sivistysjohtaja.

Iltapäivätoimintaan pyritään ottamaan kaikki toimintapaikkaa tarvitsevat 1-2-luokkalaiset sekä erityisopetuksessa olevat oppilaat, jotka joutuisivat viettämään iltapäivän yksin kotona. Aamu- ja iltapäivätoiminta ei koske esioppilaita.

Mikäli ryhmäkoko nousee liian suureksi, käytetään arvontaa yhdenvertaisten valintaperusteiden takaamiseksi. Jos toiminnassa on tilaa, toimintaan voidaan hyväksyä myös kolmasluokkalaisia.
Iltapäivätoimintapaikkoja haetaan erillisellä hakulomakkeella. Hakuilmoitus julkaistaan keväällä koulutulokkaille kouluun ilmoittautumisen yhteydessä sekä samanaikaisesti 1. vuosiluokan ja erityisopetuksen 1.-9—luokkien oppilaille. Sitova ilmoittautuminen aamu- ja iltapäivätoimintaan on tehtävä viimeistään 31.6. mennessä. Päätöksen toimintaan ottamisesta tekee perusopetuksen rehtori. Oppilaiden vanhemmat määrittelevät ilmoittautumisen yhteydessä lapsensa tarvitseman ajan, toimintamäärän /kk. Vanhempien velvollisuutena on ilmoittaa etukäteen vastaavalle ohjaajalle lapsen osallistumis-/poissaoloajat. Kuukausimaksut määrittyvät ilmoitettujen käyntikertojen mukaan sekä sen mukaisesti montako lasta samasta perheestä toimintaan osallistuu.

Maksut peritään ilmoitettujen käyntikertojen perusteella. Tästä syystä on tärkeää, että huoltaja tiedottaa vastaavalle ohjaajalle mahdollisista poissaoloista etukäteen. Koska vanhempien tilanteet voivat muuttua hyvinkin nopeasti, osallistuminen toimintaan pyritään säilyttämään joustavana. Muutokset sallitaan myös kesken vuotta. Varsinaista irtisanomisaikaa ei ole.

Kerhoon ilmoittaudutaan koulun alkua edeltävänä keväänä.

Koulukuraattorin palvelut

Esi- ja perusopetuksessa ja toisen asteen oppilaitoksissa opiskelija saa tukea ja ohjausta opiskeluhuollon kuraattorilta.

Ota yhteyttä oman koulusi koulukuraattoriin ja sovi tapaaminen.

Koulukuraattori

Lapin hyvinvointialueen (Lapha) koulukuraattori
040 821 4040

Tukiopetus

Tukiopetusta järjestään kun poissaolon tai muun syyn vuoksi opinnoissa syntyy tuen tarve. Tavoitteena on aloittaa tukiopetus heti, kun oppimisen ja koulunkäynnin vaikeudet on havaittu. Peruskoulun oppilaalla on oikeus saada tukea tarvittaessa.
Kun tukiopetuksen tarve havaitaan, oppilaan ja /tai huoltajan tulee itse pyytää sitä asianomaiselta opettajalta ja sopia asiasta hänen kanssaan. Jos olet poissa tunnilta, on sinun saatava lupa tunnin pitäjältä. Tukiopetusta voidaan antaa myös oppilaan kotona.

Koulupsykologi

Koulupsykologi työskentelee kouluilla lapsen psyykkisen hyvinvoinnin, kasvun ja kehityksen sekä koulunkäynnin ja oppimisen edistämiseksi ja tukemiseksi yhteistyössä vanhempien ja kouluyhteisön kanssa.

Koulupsykologin työhön kuuluvat mm. asiakastyö, kuten lapsen psykologiset tutkimukset, keskustelutuki, keskustelut vanhempien kanssa sekä ohjaaminen ja neuvonta esimerkiksi lapsen kehitykseen liittyvissä asioissa. Psykologin tehtäviin kuuluvat myös oppilashuoltotyö kouluilla, konsultaatio, yhteydenpito yhteistyötahojen kanssa sekä tarvittaessa lapsen ja hänen perheensä ohjaus muiden tutkimus- ja hoitotahojen palveluiden piiriin. Yhteyttä voivat ottaa esimerkiksi lapsi itse, vanhemmat tai opettaja. Yhteistyö on vapaaehtoista ja luottamuksellista.

Koulupsykologiin voi ottaa yhteyttä esimerkiksi silloin, kun lapsen koulunkäyntiin, oppimiseen, tunne-elämään, mielenterveyteen tai ihmissuhteisiin liittyvät asiat mietityttävät tai huolestuttavat.

Koulupsykologi

Lapin hyvinvointialueen (Lapha) koulupsykologi
040 767 0945

Oppilaanohjaus

Jokainen opettaja ohjaa oppilasta oppiaineiden opiskelussa, auttaa oppilasta kehittämään omia taitojaan sekä ennaltaehkäisee opintoihin liittyvien ongelmien syntymistä. Varsinainen opintojenohjaaja toimii Ylitornion peruskoululla. Hän on oppilaanohjauksen kysymyksiin erikoistunut opettaja. Oppilaanohjaajien tehtäviin kuuluu oppilaiden ohjaaminen opiskelu-, koulutus- ja urasuunnitelmien teossa, opiskeluteknisissä kysymyksissä sekä oppimis- ja sopeutumisvaikeuksissa. Oppilaanohjaajien työhön sisältyvät myös tiedotustehtävät ja yhteydenpito huoltajiin, opettajiin, muuhun oppilashuoltohenkilöstöön, koulu- ja työvoimaviranomaisiin, muihin kouluihin ja toisen asteen oppilaitoksiin.

Opinto-ohjaaja on tavattavissa kouluaikoina

Leena Rinne

opinto-ohjaaja, apulaisjohtaja, koulukuljetusvastaava
040 594 8798

Osa-aikainen erityisopetus

Osa-aikaista erityisopetusta annetaan joustavin järjestelyin samanaikaisopetuksena, pienryhmässä tai yksilöopetuksena. Osa-aikaisen erityisopetuksen tavoitteet ja sisällöt nivelletään oppilaan saamaan muuhun opetukseen. Osa-aikaisen erityisopetuksen toteuttamista suunnitellaan, sen tarvetta ja vaikutuksia arvioidaan opettajien keskinäisenä yhteistyönä sekä yhdessä oppilaan ja huoltajan kanssa.

Osa-aikaisen erityisopetuksen toteuttamistavoista tiedotetaan oppilaille ja huoltajille. Osa-aikaista erityisopetusta pyritään järjestämään yhteisymmärryksessä oppilaan ja huoltajan kanssa. Heille annetaan tietoa sen merkityksestä oppimiselle ja koulunkäynnille, sekä oppilaan velvollisuudesta osallistua siihen.

Jouni Vuontisjärvi

rehtori
040 847 2172

Paikallinen opetussuunnitelma

Opetuksen järjestäjän tehtävänä on arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta sekä osallistua toimintansa ulkopuoliseen arviointiin. Opetussuunnitelma on julkinen asiakirja, johon voi tutustua verkossa.

Oppilashuolto

Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista. Oppilashuolto kuuluu koko kouluyhteisölle. Oppilashuolto on ensisijaisesti ennaltaehkäisevää ja koko kouluyhteisöä tukevaa yhteisöllistä oppilashuoltoa.

Oppilailla on oikeus myös yksilökohtaiseen oppilashuoltoon. Rehtorin johtama koulukohtainen oppilashuoltoryhmä vastaa oppilashuollon suunnittelusta, kehittämisestä, ohjauksesta ja arvioinnista. Kuntakohtainen oppilashuollon ohjausryhmä vastaa, suunnittelee, kehittää ja valvoo koko kunnan oppilashuoltoa. Yksittäisen oppilaan asioita käsitellään puolestaan monialaisessa asiantuntijaryhmässä (yksilökohtainen oppilashuoltoryhmä). Sekä yhteisöllistä että yksilökohtaista oppilashuoltoa toteutetaan yhteistyössä oppilaiden ja huoltajien kanssa.

Oppilashuollon palveluja ovat psykologi- ja kuraattoripalvelut sekä kouluterveydenhuollon palvelut. Näiden asiantuntijoiden tehtävät liittyvät niin yksilöön, yhteisöön kuin yhteistyöhön. Oppilashuollon painopistealueina tulevina vuosina ovat erityisesti:

* Koulupoissaoloihin puuttuminen
* Oppilaiden kuulluksi tuleminen ja kouluyhteisön myönteinen vuorovaikutuskulttuuri
* Yhteistyö huoltajien ja oppilaiden kanssa, osallisuutta edistävä toimintakulttuuri
* Päihteiden käyttöön puuttuminen, ennaltaehkäisevä työote
* Kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän vastainen työ
* Syrjäytymisen ennaltaehkäisy

Oppilashuolto perustuu oppilashuoltosuunnitelmaan.

Koulukohtaisesta oppilashuollon suunnittelusta, kehittämisestä, toteutumisesta ja arvioinnista vastaavat oppilaitoskohtaiset oppilashuoltotyöryhmät. Vastuu toiminnasta on rehtorilla, joka kokoaa ryhmät sekä toiminnasta saadun palautteen.

Jos haluat olla yhteydessä kouluun liittyen oppilashuoltotoimintaa, ole yhteydessä koulun rehtoriin.

Oppimisen tuki perusopetuksessa

Valtakunnallinen oppimisen tuen uudistus on astunut voimaan 1.8.2025 alkaen. Uudistus tuo muutoksia esiopetukseen, perusopetukseen ja lukiokoulutukseen.

Tuki muuttuu esi- ja perusopetuksessa sekä lukio-opetuksessa. Varhaiskasvatuksessa tuki säilyy ennallaan. Esi- ja perusopetuksessa kolmiportaisesta tuen mallista luovutaan. Vaikka käsitteitä yleinen, tehostettu ja erityinen tuki poistuvat, saa jokainen lapsi edelleen tarvitsemansa tuen.

Nyt käytetään ensisijaisesti ryhmäkohtaisia tukimuotoja. Meidän koulussamme nämä esimerkiksi ovat:

• oppilaan oman luokanopettajan tai aineenopettajan tuki
• yleinen tukiopetus
• opetuskielen tukiopetus
• opetuksen selkeä järjestäminen (strukturointi)
• erilaiset oppimista tukevat pedagogiset ratkaisut
• resurssiopettajan tuki oppitunnilla
• koulunkäynninohjaajan tuki oppitunnilla

Lisäksi erityisopettaja voi opettaa tukea tarvitsevia oppilaita joko muun opetuksen yhteydessä tai erillisessä pienryhmässä. Pienryhmät muotoutuvat joustavasti ja niissä opiskelu tapahtuu suunnitellusti ja sovitusti.

Jos ryhmäkohtaiset tukimuodot eivät riitä, lapsi voi saada oppilaskohtaista tukea. Oppilaskohtaista tukea on erityisopettajan antama opetus muun opetuksen yhteydessä, pienryhmässä tai erillisessä luokassa. Yksilökohtaista tukea ovat myös oppilaskohtaiset tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä mahdolliset apuvälineet. Oppilas voi saada samanaikaisesti sekä ryhmäkohtaista että yksilökohtaista tukea.

Jos yksilökohtainen tuki ei riitä; oppiminen ei edelleenkään etene toivotulla tavalla ja motivaatio koulutyötä kohtaan katoaa, on aika tarkastella tuen määrää uudelleen. Huolellisen arvioinnin ja oppimisen seurannan jälkeen keskustellaan huoltajan ja oppilaan kanssa tuen tarpeesta sekä pyydetään mahdollisesti koulupsykologin arvio oppimisen tukemiseksi. Tällöin voidaan päätyä siihen, että oppiaineen oppimäärää rajataan. Oppimäärän rajaaminen tarkoittaa sitä, että kyseisessä oppiaineessa oppilas opiskelee oman suunnitelmansa mukaisesti, ja että hänelle asetetaan omat henkilökohtaiset tavoitteet, joihin hän sinnikkäästi pyrkii. Opetusta tässä tapauksessa antaa erityisluokanopettaja, joka myös arvioi oppilaan kyseisen oppiaineen. Arviointi on luokka-asteilla 1-9 sanallinen päättöarviointiin asti. Päättöarvioinnissa oppilas saa todistukseen merkinnän *5. Tämä merkintä tarkoittaa, että oppilas on opiskellut kyseistä oppiainetta poiketen perusopetuksen yleisen opetussuunnitelman sisällöistä ja tavoitteista.

Yhteystiedot

Jouni Vuontisjärvi

rehtori
040 847 2172
Ylitornion kunnan logo

Ylitornion kunta

Alkkulanraitti 55
95600 Ylitornio
kirjaamo@ylitornio.fi
0210826-9

Verkkolaskuosoite: 00370210826901004
Välittäjä: CGI
Välittäjätunnus: 003703575029

Seuraa meitä somessa

Hätäkeskus

Yleinen hätänumero: 112

Suomen hätäkeskuslaitoksen kansainvälinen numero (Ruotsin mobiiliverkosta): +358 9 2297 0908