
Viestintä on kuntalain mukainen tehtävä kunnissa. Viestintää tehdään niin verkkosivuilla, mediassa kuin sosiaalisessakin mediassa. Viestinnän lisäksi tehdään kuntamarkkinointia, joka on markkinoinnin keinoin tehtyä kuntaviestintää.
Kunnan toiminnasta on tiedotettava asukkaille, palvelujen käyttäjille, järjestöille ja muille yhteisöille. Kunnan tulee antaa riittävästi tietoja kunnan järjestämistä palveluista, taloudesta, kunnassa valmistelussa olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä päätöksistä ja päätösten vaikutuksista. Kunnan on tiedotettava, millä tavoin päätösten valmisteluun voi osallistua ja vaikuttaa.
Kunnan on huolehdittava, että toimielinten käsittelyyn tulevien asioiden valmistelusta annetaan esityslistan valmistuttua yleisen tiedonsaannin kannalta tarpeellisia tietoja yleisessä tietoverkossa. Kunnan on verkkoviestinnässään huolehdittava, että salassa pidettäviä tietoja ei viedä yleiseen tietoverkkoon ja että yksityisyyden suoja henkilötietojen käsittelyssä toteutuu.
Viestinnässä on käytettävä selkeää ja ymmärrettävää kieltä ja otettava huomioon kunnan eri asukasryhmien tarpeet.
Ylitornion kunnan viestintää voit seurata seuraavissa kanavissa:
Lisäksi kumppanimme Original Lapland tekee matkailualueen viestintää omissa kanavissaan.
Ylitornion kunnan graafisen ohjeistuksen tarkoituksena on yhtenäistää viestintää ja sen tekemistä, mutta ei vähentää viestinnällistä luovuutta. Graafisena elementtinä käytetään pääasiassa yksiväristä logoa, jonka väristystä voidaan säätää neutraalisti muiden elementtien mukaisesti. Virallisissa yhteyksissä, kuten virallisissa asiakirjoissa, voidaan käyttää myös logoa, joka sisältää Ylitornion kunnan vaakunan. Vaakunan käyttö muissa asiayhteyksissä on kiellettyä.
Värimaailma koostuu Ylitornion kunnan vaakunasta johdetuista väreistä #a53104 ja #31354e. Lisäksi vaakunan omia värejä #bbbdc0 ja #ed2126 voidaan käyttää harkiten virallisissa yhteyksissä. Vaakunan värejä käyttäessä tulee kuitenkin huomioida, etteivät ne täytä nykyaikaisia saavutettavuusvaatimuksia.
Graafisena elementtinä ja tyylittelynä voidaan käyttää siluettia, joka kuvaa suopunkia tai perhokalastajan siimaa. Lisäksi voidaan käyttää Aavasaksan aurinkoa ja tyyliteltyä vaakunaa.
Ylitornion kunnan virallisena fonttina käytetään vapaasti käytettävissä olevaa Open Sans –fonttia, sekä sen tyylittelymuotoja. Jos Open Sans –fonttia ei ole saatavilla, voidaan käyttää myös Arial-fonttia. Sosiaalisen median julkaisuissa voidaan harkinnan mukaan käyttää myös muita fontteja, kunhan niitä käytetään maltillisesti ja niissä on hyvä
luettavuus. Käyttämällä yhtä ja selkeää fonttia lisätään saavutettavuutta ja tunnistettavuutta.
Vaakunallista logoa emme luovuta ulkopuolisille tahoille.
Pyrimme käyttämään viestinnässä selkokieltä, sekä mahdollisimman saavutettavaa ulkoasua. Tuotamme kaikki materiaalit ensisijaisesti suomen kielellä. Verkkosivuilla on mahdollisuus lukea sisältöä myös konekäännettynä ruotsiksi tai englanniksi. Poikkeuksena suomenkielisestä sisällöstä on Invest in Ylitornio -kokonaisuus, jossa käytetään osittain myös pääkielenä englannin kieltä.
Käytämme verkkosivuilla havainnollistavia elementtejä, sekä pyrimme tuomaan tietoa mahdollisimman näkyväksi kuntalaisille. Pyrimme kuvaamaan monivaiheiset prosessit selkeästi ja yksityiskohtaisesti.
Kuvia median käyttöön. Lähteeksi: Ylitornion kunta.
Miekojärven kansallispuistohanke. Kuvaaja: Iina Askonen / Original Lapland.

Viestintä

Markkinointi ja verkkosivut

Tapahtumakalenteri
Alkkulanraitti 55
95600 Ylitornio
kirjaamo@ylitornio.fi
0210826-9
Verkkolaskuosoite: 00370210826901004
Välittäjä: CGI
Välittäjätunnus: 003703575029
Yleinen hätänumero: 112
Suomen hätäkeskuslaitoksen kansainvälinen numero (Ruotsin mobiiliverkosta): +358 9 2297 0908