
EU:n yleinen tietosuoja-asetus on tullut voimaan toukokuussa 2016 ja kansallisesti sitä on sovellettu 25.5.2018 alkaen. Asetuksen tavoitteena on varmistaa ihmisten oikeus henkilötietojen suojaan ja yksityisyyteen myös digiaikana, mutta samalla myös lisätä henkilötietojen käsittelyn avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.
Henkilötietolain mukaisesti henkilölle on annettava tieto, jos hänen henkilötietojaan kirjataan johonkin henkilörekisteriin. Henkilötietoja ovat muun muassa nimi- ja osoitetiedot. Lisäksi rekisteröidylle on kerrottava henkilötietojen käsittelyn tarkoituksesta, mihin tietoja säännönmukaisesti luovutetaan sekä rekisteröidyn oikeuksista. Tietosuoja-asetus vahvistaa rekisteröityjen oikeuksia valvoa henkilötietojensa käsittelyä. Asetuksessa on säädetty henkilötietolakia tiukemmat seuraamukset asetuksen vastaisesta toiminnasta henkilötietojen käsittelyssä.
Tietosuoja-asetuksessa on säädetty henkilötietojen käsittelyä koskevat periaatteet:
Palvelujen käyttäjien yksityisyyden ja oikeusturvan kannalta on tärkeää, että käsittelemme henkilötietoja lain edellyttämällä tavalla. Tietosuojaselosteessa on kerrottu rekistereittäin rekisterinpitäjän nimi sekä mitä henkilötietoja rekisteriin on kerätty ja mihin niitä käytetään.
Tällä sivulla julkaistaan henkilötietolain (523/1999) mukaiset tietosuojaselosteet. 25.5.2018 alkaen on sovellettu myös EU:n tietosuoja-asetusta (EU 2016/679).
Tietosuojaseloste kunnanvirasto 2024 kattaa hallinto-osaston, sivistystoimen ja teknisen toimen palvelualueet.
Sinulla on oikeus käyttää tarkastusoikeutta halutessasi tietää, mitä tietoja sinusta on tallennettu eri rekistereihin. Näin voit myös varmistaa, että sinusta rekisteröidyt tiedot ovat oikeita.

Alkkulanraitti 55
95600 Ylitornio
kirjaamo@ylitornio.fi
0210826-9
Verkkolaskuosoite: 00370210826901004
Välittäjä: CGI
Välittäjätunnus: 003703575029
Yleinen hätänumero: 112
Suomen hätäkeskuslaitoksen kansainvälinen numero (Ruotsin mobiiliverkosta): +358 9 2297 0908