Nuorten työpaja Veräjä
Nuorten työpajatoiminta
- Ylitornion nuorten työpajatoiminta on tarkoitettu alle 29-vuotiaille työttömille nuorille, jotka ovat vailla koulutusta, työtä tai tarvitsevat apua urasuunnitelmissa, ammatinvaihdossa, lisäkoulutuksessa, tai muissa työelämän taidoissa. Toimintamme tapahtuu seinättömänä eli meillä ei ole varsinaista tuotannollista yksikköä tai toimipistettä.
- Valmentautujat sijoittuvat kunnan eri yksiköihin tai yrityksiin. Jokaisen nuoren tilanne kartoitetaan, tehdään valmennussuunnitelma nuoren tavoitteiden ja lähtökohtien mukaan. Tavoitteena voi olla esim. avoimet työmarkkinat, opiskelu, kuntoutus.
- Valmentautujien polut ovat hyvin yksilöllisiä. Palvelu räätälöidään aina nuoren tarpeiden mukaan ja edetään hänen ehdoillaan. Työt ja muut toimenpiteet sovitetaan aina nuoren kykyjen ja elämäntilanteen mukaan. Työpajan tarjoaman työ- ja yksilövalmennuksen tavoitteena on nuoren kokonaisvaltainen elämänhallinta.
- Työpaja on yhteisö, jossa työnteon ja siihen liittyvän valmennuksen avulla pyritään parantamaan nuoren kykyä ja valmiuksia hakeutua koulutukseen/työhön sekä edistämään hänen taitojaan toimia arjessa ja yhteiskunnassa. Pajatoiminnassa merkittävässä roolissa on yksilöohjaus, jonka tukena on moniammatillinen verkosto esim. etsivä nuorisotyö, TE-toimisto, sosiaalitoimi.
- Työpajan valmennusmuotoja ovat työkokeilu, kuntouttava työtoiminta ja palkkatukityö. Nuorten kesäyrittäjyys yhteistyössä Ammattiopisto Lappian ja etsivän nuorisotyön kanssa on myös osa ylitorniolaista pajatoimintaa.
Maarit Honkaniemi
Työllisyys- ja hyvinvointikoordinaattori, nuorten seinätön työpaja
0400 394790
etunimi.sukunimi@ylitornio.fi