Siirry sisältöön

Länsi-Pohjan pandemiatyöryhmän tiedote 6.8.

 

Eilisen jälkeen Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on todettu kolme uutta koronavirustapausta. Yhteensä tartuntoja on tällä viikolla ollut 20.

Koko pandemian aikana alueella on todettu yhteensä 799 tartuntaa rajatestaus mukaan lukien.

Eilen todettujen joukkoaltistusten selvittäminen on edelleen osittain kesken. Tähän mennessä noin 150 henkilöä on näissä altistunut koronavirukselle ja asetettu karanteeniin.

Joukkoaltistumisista yksi on Kemissä tapahtunut altistuminen Ammattiopisto Lappiassa. Torniossa altistumiset ovat tapahtuneet miesten jalkapallon edustuspelissä ja lasten jääkiekkoleirillä. Lisäksi yksi joukkoaltistuminen liittyy kuninkuusraveihin.

Yksittäisiä tartuntoja alueella todettu myös Qstockiin liittyen.

Myös muualla Suomessa joukkotapahtumat näkyvät vahvasti tartuntojen leviämisessä. Omaa tartuntariskiä tapahtumiin osallistuessa voi merkittävästi pienentää huolehtimalla käsihygieniasta, riittävästä turvavälistä ja kasvomaskia käyttämällä. Tapahtumiin ei myöskään pidä oireisena osallistua, vaan lievissäkin oireissa mennään koronavirustestiin. Koronavirustauti voi tavanomiasten hengitystieoireiden lisäksi oireilla myös vatsatautina (mm. ripulina).

 

Jyri J. Taskila

Johtajaylilääkäri, sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri

LPSHP

 

 

 


Alkuun