Siirry sisältöön

Ajankohtainen vesitilanne ja ennuste: Lappi

Poikkeuksellisen suuret kevättulvat uhkaavat teitä ja rakennuksia
Länsi-Lapin alueella. Alkuviikon lämmin sää sai lumet sulamaan
vauhdilla, ja keskiviikon ja torstain sateet nostivat paikoin
vedenpintoja entisestään.

Tornionjoella ja Muonionjoella tulvahuippu ajoittuu viikonlopulle tai
maanantaille, ja nousee harvinaisen suureksi, kerran 50 vuodessa
toistuvan tasolle. Pellossa vesi nousee korkeimmilleen 55 vuoteen ja
saattaa kastella asuinrakennuksia viikonlopun aikana. Tornion
kaupunkiin on odotettavissa suurin tulva puoleen vuosisataan.
Tulvahuipun ennustetaan kuitenkin jäävän tulvapenkereiden reunojen
alapuolelle. Tulva on jo aiheuttanut useita vahinkoja ja
liikennehäiriöitä Tornionjoen varrella. Tie 21 Ylitornion kohdalta on
suljettu tulvaveden vuoksi ja liikenne ohjattu kiertoreitille. Myös
muita teitä on alueella suljettu ja joitain rakennuksia on vaarassa
kastua.

Myös Ounasjoella odotetaan keskimääräistä suurempaa tulvahuippua
viikonlopulle. Kittilän alueella vesi nousi vahinkorajan yli
perjantaina. Useita maanteitä on suljettu liikenteeltä tai liikennettä
niillä on jouduttu rajoittamaan tulvaveden noustua tielle.

Simojoki, Tenojoki ja Ivalonjoki ovat jo saavuttaneet kevättulvahuipun
ja kääntyneet laskuun.

Alueen suurimmista järvistä Kemijärven, Porttipahdan sekä Lokan pinnat
ovat keskimääräisen toukokuun puolivälin tason tuntumassa ja nousussa.
Kemijärven pinnan ennustetaan nousevan lähelle säännöstelyn ylärajaa
ensiviikon aikana. Myös Inarijärven pinta on ajankohtaan nähden
tavanomaisella korkeudella ja nousussa.


Tulvakeskuksen vesistöennusteet / Vesa Kolhinen

Tulvakeskus on Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen
yhteinen palvelu, joka perustuu tiiviiseen yhteistyöhön
ELY-keskusten ja pelastuslaitosten kanssa.

Tulvakeskuksen toimittama tilannetiedote on verkossa osoitteessa
https://vesi.fi/tulvakeskus/tilannetiedote

 


Alkuun