Siirry sisältöön

Uimahallin uudet aukioloajat 31.8. lähtien!

Ti- Pe 12-20

La 10-16

Aamu-uinti torstaisin 7.15-9.00

Näillä aukioloajoilla mennään siis jatkossa normaalioloissa. Muutokset eivät ole järisyttävän suuria, ainakaan vielä tässä vaiheessa, mutta kyselyn perustella monille ihan mieluisia. Sulkeutumisajat ovat aikoja jolloin uimahallin kassa ja ulko-ovet sulkeutuvat. Pidäthän siis huolen että olet viimeistään sulkemisaikaan poissa uimahallin tiloista. Jatkossa ei erillisiä altaastapoistumisaikoja.

Kysyimme asiaan mielipidettä myös asiakkailta. Saimme lyhyehkössä ajassa lähes 100 vastausta! Todella hyvin, suuri kiitos vastaajille. Suurin osa vastaajista oli hallin aktiivikäyttäjiä, vähintään kerran viikossa käyviä. Juuri näitä toiveita haluamme toteuttaa. Muutoksissa tärkeää oli myös työhyvinvoinnin näkökulma, aiemmin työntekijä vietti pitkän illan yksin valvomotilassa, josta ei voi poistua. Tähän halusimme muutoksen ja se oli tärkeää.
Jonkin verran toivottiin mahdollisuutta varhaisempaan uintiaikaan, myös aamu-uintiajan laajentamista toivottiin ja nämä toteutimme. Paljon toivottiin viikonloppuaikojen laajentamista, tähän voitiin lauantain osalta reagoida varhaisemmalla aukeamisaikana, mutta jatkossakaan sunnuntaisin halli ei ole auki.
Todella paljon ja erittäin selkeästi toivottiin uimahallin olevan auki myös maanantaisin. Tätä toivoi lähes jokainen vastaaja. Viesti on siis selkeä. Ja tähän me pyrimme ehdottomasti vastaamaan. Mutta vielä tässä vaiheessa siihen emme pystyneet, asia on kustannuskysymys ja lisäksi se vaatii pysyvää lisätyövoimaa. Mutta ehdottomasti asia tullaan käsittelemään syksyn talousarvioneuvotteluissa, ja jos saamme asialle taloudellisen siunauksen voimme ottaa maanantain aukiolon ohjelmistoon ehkä jo vuodenvaihteessa.
Kiitos myös mukavista kommenteista! Erityisesti kehuttiin puhdasta ja siistiä hallia. Sitä se todella on, puhtaus on meille todella tärkeää. Siisteydestä iso kiitos työntekijöillemme. Mutta kiitos tästä kuuluu myös asiakkaille, jokaisella kävijällä on oma osuutensa tässä asiassa.
Saunat lämpeävät uinnin yhteydessä. Paitsi aamu-uinnin yhteydessä ei saunaa lämmitetä. Tiistain ja torstain jumpat alkavat 15.9. Entiseen aikaan, eli allasaika 9-11.15. Jumppa alkaa 9.45 ja kestää noin 35-45min.
Tervetuloa!
Lisätietoja:

Vapaa-aikajohtaja
Laura Kantomaa

040 572 0327
laura.kantomaa@ylitornio.fi


Alkuun