Siirry sisältöön

ODL Ylitornion Vesperkodin ikääntyneiden palvelut siirtyvät Ylitornion kunnan omaksi palveluksi 1.1.2022 alkaen

Ylitornion kunta ja ODL Ylitornion Vesperkoti Oy ovat tehneet päätöksen Vesperikodin ikääntyneiden palveluiden siirtämisestä kunnan palvelutoiminnaksi. Osapuolet ovat sopineet henkilöstön siirtymisestä Ylitornion kunnan palvelukseen liikkeen luovutuksen periaattein. Vesperin tehostetun palveluasumisen asukkaille palvelut jatkuvat samoissa Alkkulanraitin tiloissa KOy Ylitornion Opistonkurvissa ja samojen työntekijöiden tuottamana kuin aiemminkin.

Ylitornion kunnalla on ollut toiveissa laajentaa omaa palvelutuotantoaan ja ODL Ylitornion Vesperin vuoden vaihteessa toteutettavat yritysjärjestelyt loivat tähän luontevan ajankohdan toteuttaa toimintojen siirto liikkeen luovutuksen periaattein. Kunnan tavoitteena on kehittää kunnan tarjoamaa ikääntyneiden palvelua ja suunnitelmissa on tuottaa jatkossa tehostetun palveluasumisen lisäksi mahdollisesti myös kevyempää palveluasumista.

Palvelutoimintojen siirto toteutetaan vuoden vaihteessa ja Vesperin työntekijät siirtyvät Ylitornion kunnan palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä. Kunnan palvelukseen siirtyy noin 20 työntekijää; mm. lähihoitajia, sairaanhoitajia, keittiö- ja siivoustyöntekijöitä ja avustavissa tehtävissä työskenteleviä.

Lisätietoja:

ODL Ylitornion Vesperkoti Oy, toimitusjohtaja Tiina Haanpää, puh. 050 4222 313, tiina.haanpaa@hoivatie.fi

Ylitornion kunta, perusturvajohtaja Eija Lampela, puh. 0400 191 824, eija.lampela@ylitornio.fi


Alkuun