Siirry sisältöön

Lapin hyvinvointialueen pelastuslaitoksen tulvatiedote tiistaina 23.5.2023 klo 16

Tulvan korkeus on turvallisella tasolla Torniossa keskiviikkona

Tulva on kääntynyt laskuun koko Tornionjoella. Tulvatorjuntakalusto on keskitettynä Tornion pelastuslaitokselle, mutta pelastuslaitoksen henkilöresurssit on siirretty normaaliin valmiuteen. Ennusteen mukaan keskiviikkona Torniossa tulvan korkeus laskee tasoon, jossa se on ollut viime vuosina aiemminkin ja jonka riskit tunnetaan paremmin. Tornion tulvavallin riskien seuranta jatkuu keskiviikkoon asti.

-Ounasjoella tulvatilanne on rauhoittunut ja vesi on laskenut huomattavasti. Ounasjoella suurimmilta vahingoilta vältyttiin. Mökkien, ulkorakennusten ja vastaavien osalta vahingot kannattaa käydä silti tarkistamassa, Lapin pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö Timo Rantala toteaa.

Vältä kosketusta tulvaveden kanssa, sillä se voi sisältää jätevettä, kemikaaleja tai ulosteita. Jos joudut kosketuksiin tulvaveden kanssa, pese kätesi huolellisesti. Tulvasiivoaminen on hyvä aloittaa heti. Poista ensiksi vesi ja muta. Käytä suojaavia vaatteita, kenkiä ja hanskoja ja pese suojavaatteet myöhemmin vähintään 60 asteessa.

Tulvan jälkeen on varmistettava, että asuminen on jälleen turvallista ja tarkistaa sähkölaitteet, öljysäiliöt, lämmitysjärjestelmät ja ympäristö. Jos tulvavesi on kastellut rakennuksen kiinteitä asennuksia tai kodinkoneita, ota yhteyttä sähköalan ammattilaiseen asennusten kunnon selvittämiseksi. Ota mahdollisissa vahinkoasioissa yhteyttä vakuutusyhtiöösi ja pyydä neuvoja vahinkojen arviointiin ja korjaamiseen.

Rakennusten kuivattamiseen löytyy ohjeita muun muassa vesi.fi-sivustolta: https://www.vesi.fi/teemasivu/teemana-tulviin-varautuminen/tulviin-varautuminen-tulvan-jalkeen/

-Kuivattaminen voi kestää viikkoja. Avuksi on tärkeää pyytää alan ammattilainen, jotta myös rakenteet, jotka eivät ole näkösällä, tulevat tarkistettua ja kuivatettua, Rantala toteaa.

Tieliikennekeskuksen tiedot poikki menneistä teistä:Liikennetilanne (fintraffic.fi)

Poikki olevat tiet Ruotsin puolella: https://www.trafikverket.se/trafikinformation/vag/?TrafficType=personalTraffic&map=5%2F886103.95%2F7412650.42%2F&Layers=TrafficSituation%2B&fbclid=IwAR1iQw2My0Hu5YDddorRHRm2UjWICnByLZlLQaIczcNiJeM3vhYFFyebaNY


Alkuun