Lapin aluehallintavirasto: Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella kokoontumisrajoitukset kiristyvät
Tänä aamuna Länsi-Pohjan alueella on tullut ilmi seitsemän uutta covid-19-tautitapausta. Useimmat sairastuneista ovat jo karanteenissa olleita.
Viime viikolla otetuista koronavirusnäytteistä positiivisia oli 3,5 prosenttia. Ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä noin 50 tartuntaa sataa tuhatta asukasta kohden ja todennäköisesti luku edelleen nousee. Valtaosa todetuista tartunnoista liittyy tunnettuihin tartuntaketjuihin, mutta kaikkien tartuntojen lähdettä ei ole pystytty jäljittämään. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri on näin ollen siirtynyt epidemian kiihtymisvaiheeseen.
Länsi-Pohjan alueellinen pandemiatyöryhmä suosittelee painokkaasti, että epidemian kiihtymisvaiheessa alueen anniskeluravintolat lopettaisivat anniskelun kello 22.00 ja sulkisivat ovensa viimeistään kello 23.00.
Yli 20 henkilön kokoontumisia ei suositella. Suositus koskee myös yksityistilaisuuksia.
Lisäksi alueellinen pandemiatyöryhmä suosittelee, että yli 18-vuotiaiden sisätiloissa tapahtuvat harrastustoiminnat keskeytetään seuraavien kahden viikon ajaksi.
Kasvomaskia suositellaan käytettäväksi kaikissa tilanteissa, joissa riittäviä turvavälejä ei voida taata. Influenssarokotusta suositellaan aivan kaikille [6 kk vanhemmille], kansallisen rokotusohjelman kohderyhmien lisäksi erityisesti myös asiakastyössä toimiville. Koska sekä influessa että koronavirus ovat liikkeellä samaan aikaan, influenssarokotus voi suojata molempien tautien vakavilta muodolta.
Koska epidemiatilanne on alueen kunnissa erilainen, kunnat tiedottavat tarkemmin omista kuntakohtaisista suosituksistaan ja rajoituksistaan koskien uimahallien ja kirjastojen yms. aukioloja. Tietoa koko Lapin koronavirustilanteesta löytyy osoitteesta https://koronaturvallinenlappi.fi
Näytteenotto laajenee viikonloppuihin
Tähän saakka koronavirusnäytteenotto on toiminut kunnissa pääasiassa vain arkisin, mutta 7.11. alkaen näytteitä aletaan ottaa myös viikonloppuisin.
Lauantaisin ja sunnuntaisin näytteitä otetaan Tornion terveysneuvontapisteellä, joka sijaitsee rajalla. Viikonloppunäytteenotto on avoinna Tornion, Kemin, Keminmaan, Simon, Tervolan ja Ylitornion asukkaille.
Näytteenotto on auki lauantaisin kello 9.00–15.00 ja sunnuntaisin kello 9.00–14.00 ja toimii ajanvarauksella. Ajanvarausohje on katsottavissa Youtubessa.
Linkki ajanvaraukseen: https://ajanvaraus.mehilainen.fi/parse/location:TOKO/erikoisala:NAYT/
Länsi-Pohjan alueellinen pandemiatyöryhmä
Lisätietoja antaa: johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila, 040 352 1097