Kunnanvaltuusto kokoontui juhannuksen jälkeen ja agendalla oli iso joukko tärkeitä asioita. Alkuvuoden poikkeuksellisen tilanteen vuoksi valtuusto on kokoontunut edellisen kerran joulukuussa 2019.
Kokouksessa käsiteltiin mm vuoden 2019 tilinpäätös. Vuosi 2019 toteutui arvioimaamme paremmin. Tilikauden tulos oli noin 0,5 miljoona euroa plusmerkkinen. Se on hieno tulos ja siitä kuuluu suuri kiitos kunnan henkilöstölle ja päättäjille.
Kunnanvaltuusto hyväksyi sivistyslautakunnan esityksen lasten kotihoidontuen kuntalisästä. Päätös tulee voimaan 1.9.2020 alkaen.
Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnan hankintastrategian ja hankintaohjeet. Valtuusto päätti myöntää Eeva Leukumaalle eron perusturvajohtajan virasta ja valitsi yhteiskuntatieteiden maisteri Eija Lampelan jatkamaan Eevan työtä.
Merkittävä asia oli, että valtuusto hyväksyi vuosien valmistelun jälkeen Tornionjoen osayleiskaavan. Kunnanvaltuusto hyväksyi myös kunnan tuulivoimalinjauksen. Ylitornion kunta suhtautuu myönteisesti tuulivoiman rakentamiseen.
Kunnanvaltuusto päätti irtisanoa Rovaniemen kaupungin kanssa tehdyn sopimuksen rakennusvalvonnan palvelujen ostamisesta Rovaniemen kaupungilta.
Yrityskentältä kuuluu positiivista viestiä kunnalle. Kesäkuun alussa julkaistiin Suomen Yrittäjien kuntabarometri. Yrittäjien keväällä toteuttamassa kyselyssä on selvitetty kuntien toimintaa ja onnistumista elinvoimapolitiikassa. Kyselyn tulos oli monella tavalla myönteistä luettavaa meille. Paikkakunnan yrittäjät vastasivat kyselyyn ennätysvilkkaasti. Siinä mielessä kyselyn tulosta voidaan pitää hyvin suuntaa-antavana.
Yrittäjien kyselyssä selvitettiin muun muassa kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyyttä, yrityspalveluja, elinkeinopolitiikan asemaa kunnassa ja kunnan hankintapolitiikkaa. Ylitornio kunta sai Lapin maakunnan parhaan tuloksen yrittäjiltä. Esimerkiksi kunnan yrityspalvelu sai erinomaisen hyvän arvion paikkakunnan yrittäjiltä. Tämä tuntuu todella hyvältä ja tästä on hyvä jatkaa.
Kunnantalon ovet on avattu asiakkaille elokuun alussa. Poikkeusoloja on jatkunut maaliskuusta lähtien. Toivotaan, että koronantorjunta onnistuu ja pääsemme pikkuhiljaa normaalimpaan elämään. Kunnantalolla asioidessa ja muussakin elämässä on tärkeää edelleen muistaa esimerkiksi riittävät etäisyydet ja käsihygienia.
Hyvää loppukesää kaikille!
Tapani Melaluoto
kunnanjohtaja