Siirry sisältöön

KENELLE YLITORNION KULTTUURIPALKINTO VUONNA 2021?

Ylitornion kunnan kulttuuritoimi jakaa vuosittain kulttuuripalkinnon kulttuuriteosta (sivistyslautakunta 20.12.2001 § 98). Palkinto voidaan myöntää yhdelle tai useammalle henkilölle tai ryhmälle. Kulttuuripalkinto luovutetaan itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2021.

Palkinto myönnetään joko yksittäisestä merkittävästä kulttuuriteosta tai pitkäaikaisesta kulttuuritoiminnasta kunnassa. Palkinnon saajan tulee olla Ylitornion kunnan asukas tai ryhmän jäsenistä ainakin yhden on oltava Ylitornion kunnassa kirjoilla. Palkinto voidaan myöntää myös henkilölle tai ryhmälle, joka asuu muualla, mutta on toiminnallaan vaikuttanut merkittävästi Ylitornion kulttuurielämän tunnetuksi tekemiseen ja Ylitornion kunnan kulttuurielämään. Palkinto voidaan jättää jakamatta, jos lautakunta niin päättää.

Pyydämme ehdotuksia kulttuuripalkinnon saajasta: kenen tai keiden toiminta on vuonna 2021 palkitsemisen arvoinen?

Ehdotukset voi jättää Ylitornion vapaa-aikatoimeen kirjallisena perusteluineen 16.11.2021 mennessä osoitteella Ylitornion kulttuuritoimi, Alkkulanraitti 33, 95600 YLITORNIO. Kuoreen tulee merkitä sana ”Kulttuuripalkinto”. Ehdotukset voi välittää myös sähköisesti laura.kantomaa@ylitornio.fi .

Lisätietoja saa puh 040 572 0327 / Laura Kantomaa, laura.kantomaa@ylitornio.fi  

 

Aikaisempina vuosina palkittuja:

2020 Markus Kangas ja Virpi Peitso, Jaana Peitso

2019 Marjatta Järvinen ja Vilppu Lakkapää

2018 Esa Helaakoski ja Meltosjärven Savottapirtin toimijat

2017 Timo Leinonen ja Martti Ylävaara

2016 Anneli ja Esko Kätkä

2015 Jaakko Bimberg, Veikko Mäkinen

2014 Herra Pekka Lanko

2013 Pekanpään Maa- ja kotitalousseura ry ja Ylitornion Museo- ja kotiseutuyhdistys ry

2012 Marja Mustakallio, Elsa Lanko

2011 Ylitornion Mieslaulajat, Mannerheimin lastensuojeluliitto Ylitornion yhdistys

2010 Ylitornion Voimistelu ja Liikunta ry

2009 Heikki Rinne, Tommi Lantto

2008 Ylitornion Joulu-lehti toimituskunta

2007 Sirkka Salmi, Marja ja Lasse Tuominen

2006 Ylitornion Soittajat ry

2005 Anna- Liisa Kallioniemi, Kaulirannan kyläyhdistys ry

2004 Pekka Pyykönen, Ylitornion Kirkkokuoro

2003 Soili Tolonen/Pessi ja Illusia ryhmä

2002 Anni Korpi


Alkuun