Siirry sisältöön

Ylitornion koulujen toimenpiteet

Ylitornion koulujen tilat on suljettu ja lähiopetus on keskeytetty (18.3.2020 alkaen). Poikkeuksellisesti kuitenkin järjestetään koulussa järjestettävä esiopetus sekä perusopetuksen 1-3 luokkien lähiopetus niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Lisäksi poikkeuksena järjestetään erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lähiopetus sitä tarvitseville, kuitenkin niin että ne vanhemmat ja huoltajat, joiden on mahdollista järjestää lapsen hoito kotona, menettelevät näin.

Huoltajia, jotka toimivat yhteiskunnan toimintojen kannalta kriittisillä aloilla ja joidenka lapset ovat 1-3luokilla pyydetään ilmoittamaan asiasta oman koulun johtajalle (Jouni Vuontisjärvi tai Timo Kunnari) lähiopetuksen järjestämistä varten. Sekä huoltajia, joiden lapsi on erityisen tuen piirissä (HOJKS) ja jotka tarvitsevat lähiopetusta. Ilmoitusta pyydetään välittömästi jollei sitä ole vielä tehty.

Edellä mainitut järjestelyt ovat voimassa tämän hetkisen tiedon mukaan 13.4.2020 saakka.

 

Terveisin

Sivistysjohtaja Hanna Lintupuro (0400244278) ja koulujen johtajat
Jouni Vuontisjärvi (0408472172) ja Timo Kunnari (0408254566)


Alkuun