Aavasaksan hotellihankkeen Kaamos Lodgen rakennustyöt aloitetaan heinä-elokuussa 2024
Aavasaksan idylliseen maisemaan nousee uusi matkailukohde, Kaamos Lodge. Hotellihankkeen takana toimii Johan Väisänen ja Explore the North Holding AB -konserni. Hotellihanke on merkittävä investointi Aavasaksan ja Tornionlaakson alueelle, jota myös ELY-keskus tukee. Hotellihankkeen budjetti on noin 13 miljoonaa euroa, ja sen odotetaan valmistuvan joulukuussa 2025. Hotellihanke on herättänyt laajaa kiinnostusta niin paikallisesti kuin kansainvälisestikin. Valmistuessaan Kaamos Lodgen odotetaan olevan uniikki kohde, joka uppoutuu maisemaan ja tarjoaa vierailijoilleen unohtumattoman elämyksen pohjoisen luonnon keskellä.
Johan Väisänen tutustui Aavasaksan tonttialueeseen ensimmäisen kerran kesällä 2022, Ylitornion kunnan yritysneuvoja Toni Kraatarin esittelemänä. Alueen nähtyään Väisänen innostui Aavasaksan potentiaalista: ”Ihmettelin Tonille, miksei kukaan ole jo rakentanut näin kauniille tontille hotellia.” Aavasaksalla vierailun jälkeen Ruotsin Kangoksesta kotoisin oleva Väisänen ryhtyi ideoimaan tulevaa hotellia Maxbro-yrityksen toimitusjohtajan Ari-Pekka Mäkikyrön kanssa. Ari-Pekka ja Johan olivat ystävystyneet ja tutustuneet Övertorneån Luppion alueen hotellin rakentamisen yhteydessä, joka valmistui vuonna 2020 vain kuuden kuukauden rakennusajan jälkeen. Ari-Pekka Mäkikyrö toimii Kaamos Lodge -hotellihankkeen rakennuttajakonsulttina.
Rakennukset ja ympäristö
Aavasaksalle nousevan Kaamos Lodge -hotellin alueelle rakennetaan päärakennus, 80 mökkihuoneistoa sekä väestösuoja. Päärakennus tehdään pääosin puusta ja se tulee sisältämään 200-paikkaisen ravintolan, lounge- ja spa-osaston sekä konferenssitilat. Lounge- ja spa-osastolla on tarjolla sisä- ja ulkoallas sekä saunatilat. Mökit puolestaan ovat betonista tehtyjä moduleja, jotka toimitetaan valmiina paikalle. Hankkeen pääarkkitehtina toimii ylitorniolainen arkkitehti Sulo Pajuniemi. Päärakennuksen on suunnitellut keminmaalainen yritys Polar House. Mökkihuoneistot ovat virolaisen Revonia yrityksen mallistoa, joka on tunnettu ympäristöystävällisistä ja energiatehokkaista ratkaisuistaan. Väestösuoja on YBT:n suunnittelema ja toteuttama.
Väisänen ja Mäkikyrö näkevät uudenlaisten mökkihuoneistojen nostavan hotellin kiinnostavuutta. Revonian suunnittelemat kammityyliset huoneistot nimittäin asennetaan maahan ja ne peitetään kuntalla. Kammien rakennustapa ja pintamateriaalit pitävät huoneistojen sisätilat miellyttävän viileinä kesäisin ja suojaavat talvella pakkaselta, mikä säästää lämmityskustannuksissa. ”Hotellista tulee uniikki kohde, joka kunnioittaa Aavasaksan kaunista kansallismaisemaa. Mökit on suunniteltu kestämään aikaa” kertoo Väisänen. Kunta on avustanut hankkeen parissa toimivia yrittäjiä tarjoamalla tukea ja neuvontapalvelua. Kunta on myös aiemmin pitkäjänteisesti kehittänyt tonttialueen infrastruktuuria. ”Alueelle on aiemmin vedetty sähkö- ja vesiliittymät, mikä helpottaa rakennustöiden aloittamista” kuvailee kunnan yritysneuvoja Toni Kraatari.
Yhteistyö Aava Sky Villagen kanssa
Kaamos Lodgen odotetaan tuovan Aavasaksalle paitsi matkailijoita, myös uutta elinvoimaa ja työpaikkoja. Yhteensä 80 mökkihuoneistoa tarjoaa vuodepaikat noin 160 vieraalle. Hotellin on suunniteltu työllistävän parikymmentä henkilöä ympärivuotisesti ja saman verran kausityöntekijöitä. Suuri määrä matkailijoita kasvattaa majoituspalveluiden lisäksi myös tarvetta aktiviteeteille. Toinen merkittävä investointi Aavasaksan alueen matkailuun onkin Aavasaksa Adventures Oy. Idea Aavasaksa Adventures Oy:n perustamiseen syttyi Väisänen halusta tehdä tiivistä yhteistyötä jo olemassa olevien matkailuyrittäjien kanssa. Aava Sky Villagen toimitusjohtaja Marena Jääskö toimii myös Aavasaksa Adventures Oy:n toimitusjohtajana. Aavasaksa Adventures Oy tulee tuottamaan erilaisia kesä- ja talviajan palveluita matkailijoille ja paikallisille aina moottorikelkkailusta sekä poro- ja husky-ajeluista, välinevuokraukseen ja retkiin.